Helsingin kaupunki pyrkii edistämään lähivuosina maankäytöllä yritystoiminnan edellytyksiä entistä tehokkaammin. Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston maanantaina 14.3.2022 hyväksymien maankäytön elinkeinopoliittisten tavoitteiden mukaan Helsinki haluaa edistää monipuolisia sijoittumismahdollisuuksia erilaisille yrityksille, tukea innovaatioita ja kestävää kasvua, kehittää yritysmyönteisiä palveluprosesseja sekä lisätä elämyksellisyyttä ja tapahtumallisuutta kaupungissa.
”Helsinki haluaa turvata yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kaupungin pitää olla valmis reagoimaan muuttuviin elinkeinoelämän tarpeisiin ja varmistaa, että yrityksille löytyy monipuolisia sijoittumismahdollisuuksia kaupungissa myös vastedes. Tämä lisää kaupunkimme houkuttelevuutta ja vahvistaa tulevaisuusnäkymäämme, kun erilaisia yrittämisen ja työnteon mahdollisuuksia on riittävästi tarjolla”, toteaa Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.
Elinkeinojaoston hyväksymien elinkeinopoliittisten tavoitteiden mukaan keskeistä on tunnistaa erilaisen yritystoiminnan edellyttämät tila- ja tonttitarpeet sekä seurata aktiivisesti elinkeinotoiminnan kehityskulkuja ja ennakoida niiden vaikutuksia entistä paremmin. Kaupungin edellytetään myös vastaavan muuttuviin yritystoiminnan tarpeisiin riittävän nopealla aikataululla.
”Menestyvä yritystoiminta tarjoaa työtä ja palveluita paitsi kaupungin omille asukkaille, myös laajemmin muualla asuville ja kaupungissa vieraileville ihmisille. Uusilla linjauksilla pyritään ohjaamaan maankäyttöä sellaiseen suuntaan, että maa on mahdollisimman arvokkaassa käytössä”, Vartiainen lisää.
Kasvua koko kaupungissa
Maankäytön elinkeinopoliittiset tavoitteet koskevat koko kaupunkia. Keskeistä on huolehtia siitä, että jatkossakin tarjolla on monipuolisesti sellaisia tiloja ja tontteja, jota kehittyvä elinkeinotoiminta edellyttää. Kaupunki haluaa myös vahvistaa Helsingin ydinkeskustan asemaa maan merkittävimpänä liike-elämän, hallinnon, työpaikkojen ja ainutlaatuisen palvelutarjonnan keskittymänä ja tiivistää yhteistyötä ydinkeskustan toimijoiden kanssa. Elinkeinopoliittisissa tavoitteissa korostetaan myös muun muassa vetovoimaisten toimisto- ja palvelukeskittymien, yritysten tarpeita palvelevien yritysalueiden sekä monipuolisten kaupallisten palveluiden merkitystä.
”Samalla haluamme myös kaupunkina edesauttaa yritystoimintaa entistä henkilökohtaisemmin. Tavoitteemme on selkiyttää yrityksille suunnattuja palvelupolkuja ratkaisukeskeisen, läpinäkyvän ja ennakoitavissa olevan yrityspalvelun lisäämiseksi”, Rinkineva lisää.
Ilmasto- ja kestävyysnäkökulmat korostuvat kiinteistömarkkinoilla
Globaalit kehitystrendit kuten ilmastonmuutos, digitalisaatio ja kaupungistuminen vaikuttavat vahvasti kaupungin elinkeinotoimintaan ja maankäytön tarpeisiin. Digitalisaatiolla ja kaupan murroksella on vaikutusta yritysten tilankäyttöön, eri toimintojen sijoittumiseen ja logistiikkaan. Helsinki panostaa esimerkiksi kiertotalouden edistämiseen ja uusien energiaratkaisujen kehittämiseen varmistamalla niiden maankäytölliset edellytykset. Tärkeää on, että tilatarpeiltaan erilaisille kiertotaloustoiminnoille löytyy jatkossa tarpeeksi sijaintipaikkoja kaupungista.
FAKTALAATIKKO: Helsingin elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle ohjaavat
tontinluovutuksia, maankäytön suunnittelua ja tilojen käyttöä
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi Helsingin kaupungin
elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle kokouksessaan 14. maaliskuuta
2022. Elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle (ELMA) -asiakirja koostuu
yhteensä 39 linjauksesta, joita toteuttamalla Helsinki edistää yritystoiminnan
edellytyksiä tulevina vuosina. Asiakirja tarkentaa ja täydentää
elinkeinopolitiikan näkökulmasta kaupungin aiemmin tontinluovutukselle, maankäytön
suunnittelulle ja tilojen käytölle laatimia linjauksia.
Helsingin elinkeinopoliittiset tavoitteet maankäytölle koostuvat seuraavista osakokonaisuuksista:
- Monipuolisia
sijoittumismahdollisuuksia erilaisille yrityksille - Innovaatiot
ja kestävä kasvu maankäytön keinoin - Kaikille
elämyksellinen Helsinki - Yritysmyönteiset
ja asiakaslähtöiset palveluprosessit
Uutisen kuva: Pasila on yksi Helsingin kaupungin kehittyvistä
alueista, johon sijoittuu paljon uutta yritystoimintaa. Kuva: Jussi Hellsten.