Talvirenkaiden vaihtaminen on pian ajankohtaista. Kannustamme pääkaupunkiseudun autoilijoita miettimään talven rengasvalintaa myös ympäristön kannalta. Tutkimusten mukaan kitkarenkaat vähentävät katupölyn muodostumista ja melua. Helsingin vuosittaisessa kitkarengaskampanjassa ovat tänä vuonna mukana myös Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Espoo, Vantaa ja ympäristöministeriö.
Katupöly on edelleen merkittävä ilmanlaatuongelma
Liikenteen pakokaasupäästöt ovat viime vuosina pienentyneet ajoneuvotekniikan kehityksen ja ilmansuojelutoimien myötä, mutta liikenteen aiheuttama katupöly on edelleen keskeinen ilmanlaatuongelma. Maailman terveysjärjestö WHO:n viime vuoden lopulla kiristämät hengitettävien hiukkasten ohjearvot ylittyvät laajasti. Euroopan unionin sitovia raja-arvoja katupölyn osalta tullaankin WHO:n ohjearvojen pohjalta todennäköisesti tiukentamaan lähivuosina.
Katupölyn pääasiallinen aiheuttaja kaupungeissa ovat nastarenkaat – jopa puolet katupölystä on peräisin nastarenkaiden rouhimasta tienpinnasta. Pölyisiä päiviä on eniten kevään katupölykaudella, mutta niitä esiintyy myös muulloin katupölykaudella, kun katujen pinnat ovat kuivia. Katupölyn torjumiseksi on pääkaupunkiseudulla kehitetty katupölyn puhdistusmenetelmiä, pölynsidontaa ja liukkaudentorjuntaa. Toimilla on saatu aikaan hyviä tuloksia, mutta hyvän ilmanlaadun turvaamiseksi tehokkain keino torjua terveydelle haitallista katupölyä on kitkarenkaiden käyttö nastarenkaiden sijaan. Kitkarenkaat aiheuttavat myös vähemmän melua ja tienpinnan kulumista kuin nastarenkaat.
Liikenneturvallisuuden kannalta ennakoiva ajotapa on tärkeämpää kuin renkaan tyyppi
Kitkarenkaiden käytön ei ole todettu lisäävän onnettomuuksia Tukholmassa ja Oslossa, joissa valtaosa talvirenkaista on jo kitkarenkaita. Nastarenkaan pito-ominaisuudet ovat parempia jäisillä keleillä, mutta pääkaupunkiseudulla vaikeat jääkelit ovat huomattavasti muuta maata harvinaisempia. Tienpinnan jäätymistä ehkäisee tehokkaasti myös suolaukseen perustuva liukkaudentorjunta.
Liikenneturvallisuuteen vaikuttaa rengastyyppiä enemmän kuljettajan ajotapa. Ennakoiva ajo lisää turvallisuutta ja on tärkeää etenkin haastavammissa talven ajo-olosuhteissa. Erityisesti jos autossa on lukkiutumattomat jarrut ja ajonvakautusjärjestelmä, kitkat soveltuvat talviajoon erinomaisesti.
Ympäristön kannalta fiksua rengasvalintaa edistetään sekä kansallisesti että kaupunkitasolla
Tiedon lisääminen ilmanlaadun ja turvallisuuden kannalta parhaista rengasvalinnoista autoilijoille on kirjattu valtioneuvoston hyväksymään kansalliseen ilmansuojeluohjelmaan. Helsingin kitkarengaskampanja tukee Helsingin kaupungin tavoitetta nostaa kitkarenkaiden osuutta kaupungin talviliikenteessä nykyisestä noin 30 prosentista 70 prosenttiin talveen 2030–2031 mennessä. Tavoite on kirjattu sekä Helsingin ilmansuojelusuunnitelmaan että meluntorjunnan toimintasuunnitelmaan. Tavoitteen edistämiseksi Helsingissä alkaa syksyllä 2022 kolmivuotinen nastarengaskieltokokeilu
Lönnrotinkadulla.
- Lisätietoja kitkarengaskampanjasta: www.hel.fi/kitkat
- Katupölyn ilmanlaatu- ja terveysvaikutukset: hsy.fi/katupoly
- Helsingin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2018–2022 (pdf)
- Kansallinen ilmansuojeluohjelma 2030
Kuva: Roni Rekomaa.