Siirry suoraan sisältöön

Koronapassi käyttöön kaikissa Helsingin kaupungin yleisötilaisuuksissa ja osassa asiakastiloista

03.12.2021

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 2. joulukuuta 2021, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön. Yleisötilaisuudessa rajoitus koskee koko tilaisuuden kestoa ja aluetta. Lisäksi aluehallintovirasto edellyttää sekä yleisölle avoimien tilojen että rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käyttöä järjestettävän siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Päätös on voimassa 4.–31.12.2021. Toiminnanharjoittajilla on mahdollisuus välttyä rajoituksilta edellyttämällä koronapassia. Tällä perusteella Helsingin kaupunki ottaa käyttöön koronapassin rajoitusten sijaan kaikissa niissä toiminnoissa, joissa se on mahdollista.

Koronapassi otetaan 4. joulukuuta 2021 alkaen käyttöön kaikissa kaupungin järjestämissä yleisötilaisuuksissa ja osassa asiakastiloista. Esimerkiksi sisäliikuntapaikat, kulttuurikeskukset ja kaupungin museot, kuten HAM Helsingin taidemuseo, Helsingin kaupunginmuseo ja Ruiskumestarin talo, ottavat koronapassin käyttöön. Koronapassia tullaan edellyttämään kaupungin tapahtumissa ja osassa asiakastiloista vuoden 2021 loppuun asti. Urheiluhallien toiminnassa koronapassi otetaan käyttöön 7.12.2021 alkaen. Tätä ennen toiminnassa noudatetaan 58 d pykälän mukaisia rajoituksia.

Kaikilla asiakastilojen haltijoilla tulee olla kirjallinen suunnitelma siitä, millä toimilla ne estävät asiakkaiden tai osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Jos toimija edellyttää asiakkailta koronapassia rajoitusten vaihtoehtona, myös tieto siitä tulee olla kirjattuna suunnitelmaan. Suunnitelma on pidettävä tiloissa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä (ei kuitenkaan yleisötilaisuuksissa).

Koronapassia ei voida ottaa käyttöön sellaisissa tiloissa, jotka ovat tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien kannalta olennaisia. Tämän vuoksi esimerkiksi kirjastojen ja nuorisopalvelujen tiloissa koronapassia ei oteta käyttöön. Poikkeuksena ovat mainituissa tiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joissa yli 16-vuotiailta osallistujilta edellytetään koronapassia. Alle 16-vuotiaiden osallistumista yleisötilaisuuksiin ei muutoinkaan rajoiteta, vaikka järjestäjä edellyttäisi muilta osallistujilta koronapassia.

Koronapassia ei voisi edellyttää myöskään apteekissa, vähittäiskaupassa, huoltoasemilla tai posteissa, vaikka niihin otettaisiinkin käyttöön rajoituksia aluehallintoviraston määräyksen toimeenpanemiseksi. Näissä tiloissa toiminta on järjestettävä siten, että lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Aluehallintovirasto muistuttaa lisäksi, että erilaisissa asiakas- ja yleisötiloissa pitää noudattaa tartuntatautilain pykälän 58 c yleisiä hygieniavaatimuksia koko Suomessa riippumatta siitä, onko koronapassi käytössä. Lisätietoa aluehallintoviraston verkkosivuilla: Mitkä ovat tartuntatautilaissa säädetyt hygieniavaatimukset?

Helsingin kaupunki kehottaa asukkaita hakeutumaan viipymättä koronarokotukseen, jos rokotesuoja on vielä puutteellinen.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan infotilaisuus kumppaneille

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kumppani-info järjestetään 3. joulukuuta kello 15–16.

Infotilaisuudessa toimialajohtaja Tommi Laitio avaa, miten uudet rajoitukset vaikuttavat kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin. Infotilaisuus on kaikille avoin, liity mukaan Teamsissä.

Lisätietoja:
Helsingissä voimassa olevat keskeiset suositukset ja rajoitukset
Helsinki – Ajankohtaista koronasta

Kuva: Maarit Hohteri