Siirry suoraan sisältöön

Ympäristöraportti 2021: Uudesta strategiasta vauhtia Helsingin ilmasto- ja ympäristötyöhön

16.06.2022

Syksyllä 2021 Helsinki sai uuden kaupunkistrategian, jonka tavoitteena on ekologisten reunaehtojen kanssa sopusoinnussa oleva kestävä kasvu. Strategiassa kaupunki sitoutuu entistä vahvemmin ilmasto- ja ympäristötyöhön. 

”Vuosi 2021 oli Helsingin ilmastolle ja ympäristölle merkityksellinen. Päätimme uudesta kaupunkistrategiasta, joka kiristää hiilineutraalisuustavoitteitamme, linjaa kunnianhimoisesti luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta ja vaatii meiltä entistä enemmän herkkyyttä asuinrakentamisen ja luontoarvojen yhteensovittamisessa. Helsinki aikaisti strategiassa hiilineutraalisuustavoitetta vuodesta 2035 vuoteen 2030. Lisäksi uudessa kaupunkistrategiassa linjattiin, että kaupungille asetetaan vuodelle 2040 hiilinollatavoite. Päätöksillä, joita me teemme tällä valtuustokaudella on ratkaiseva merkitys noiden tavoitteiden saavuttamisessa”, kertoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki

Hiilineutraali Helsinki -toimenpideohjelma päivitetään vastaamaan vuoden 2030 hiilineutraaliustavoitetta. Ohjelmassa keskitytään päästötavoitteen saavuttamisen kannalta vaikuttavimpiin toimenpiteisiin rakentamisessa, liikenteessä ja energiaratkaisuissa. 

Helsingin kasvihuonekaasujen päästöt pysyivät vuonna 2021 edellisvuoden tasolla. Vaikka muiden sektorien päästöt pääasiassa pienenivät, kaukolämmön päästöt kasvoivat. Päästöjen kasvu selittyy pääosin Helen Oy:n polttoainejakaumalla. Maakaasun suhteellinen osuus pieneni ja kivihiilen sekä öljyn osuus kasvoi. Vuoteen 1990 verrattuna Helsingin kokonaispäästöt olivat noin 33 prosenttia pienemmät. 

Vuonna 2021 Helen teki päätökset Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisesta ja tuotannon päättymisestä viimeistään keväällä 2023 sekä kivihiilen polton lopettamisesta Salmisaaren voimalaitoksessa keväällä 2024. Näiden päätösten myötä Helen lopettaa kivihiilen käytön yli viisi vuotta aiemmin suunniteltua nopeammin. 

Uusi toimintaohjelma luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi 

Strategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on luontoarvojen ja kaupungin kasvun yhteensovittaminen. Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma (LUMO-ohjelma) vuosille 2021–2028 hyväksyttiin. 

”LUMO-ohjelman keskeisenä tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamista kaikessa kaupungin toiminnassa. Vuoden 2021 loppuun mennessä kaksi kolmasosaa ohjelman toimenpiteistä oli jo käynnistetty”, ympäristöjohtaja Esa Nikunen sanoo. 

ELY-keskus perusti vuonna 2021 Helsinkiin kolme uutta luonnonsuojelualuetta, jotka kaikki ovat lintuluotoja: Pitkäouri, Tiirakari ja Lauttasaari-Seuran aloitteesta perustettu Ulko-Hattu. Lisäksi valtio perusti Helsingin alueella sijaitseville mailleen kaksi luonnonsuojelualuetta, jotka ovat Vallisaari ja Kapellviken. 

Luonnonsuojelualueiden osuus Helsingin maapinta-alasta oli vuonna 2021 3,8 prosenttia. Osuus kasvoi edellisvuodesta 0,6 prosenttia. 

Koronan vaikutukset näkyivät liikenteessä edelleen 

Vuonna 2021 moottoriajoneuvoliikenteen määrät kasvoivat edellisvuodesta, mutta ne olivat silti pienemmät kuin koronaepidemiaa edeltävänä aikana syksyllä 2019. Myös joukkoliikenteen matkustajamäärät pysyivät pienempinä verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan. 

Helsingin asukasluvun kasvaessa ja maankäytön tiivistyessä on entistä tärkeämpää, että ihmiset löytävät kestävien kulkumuotojen pariin. Vuonna 2021 valmistuneessa remontissa Hämeentie uudistettiin ensisijaisesti jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi. Uudistus lisää jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta, sujuvoittaa joukkoliikennettä ja parantaa alueen ilmanlaatua. 

Sähköautojen määrä kasvoi vuonna 2021 merkittävästi verrattuna edellisvuoteen. Ladattavien autojen osuus kaikista liikennekäytössä olevista autoista oli noin 8,4 prosenttia, kun se vuonna 2020 oli 3,4 prosenttia. 

Ympäristöinvestoinnit kasvoivat lähes kolmanneksen edellisvuodesta 

Kaupunki teki ympäristöinvestointeja yhteensä 210,4 miljoonalla eurolla, mikä on 27,8 prosenttia kaupungin kaikista käyttöomaisuusinvestoinneista. Ympäristöinvestoinnit kasvoivat 29,6 prosenttia edellisvuodesta. Suurimmat investoinnit liittyivät ilmasto- ja ympäristöystävällisen liikkumisen edistämiseen, muun muassa HKL:n joukkoliikenneinvestoinnit (85,5 %), sekä pilaantuneen maaperän puhdistukseen (7,3 %). 

Helsingin kaupungin ympäristökulut olivat viime vuonna 77,7 miljoonaa euroa. Suurimmat kuluerät aiheutuivat ilmasto- ja ympäristöystävällisen liikkumisen edistämisestä (26,6 %) sekä alueiden puhtaanapidosta ja jätehuollosta (26 %). 

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli ympäristöraporttia kokouksessaan 15.6.2022. Kaupunginvaltuutettu Mai Kivelän ponsiehdotus ” Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta sisällyttää kulutusperäiset päästöt yhä paremmin Helsingin ilmastotyöhön” hyväksyttiin.