Helsinki suunnittelee parannuksia Mätäjokilaakson virkistyskäyttöön. Aloite on tullut kaupunkilaisilta OmaStadi-hankkeena. Mätäjokilaakson puistosuunnitelmaluonnosta esitellään asukkaille Kanneltalolla 19. syyskuuta klo 18.00–19.30. Suunnitelmaa voi kommentoida myös omastadi.hel.fi –sivulla 3. lokakuuta saakka.
Suunnitteilla pienimuotoisia parannuksia
Pienimuotoisia toimenpiteitä sovitellaan alueelle mahdollisimman hyvin luontoarvoja kunnioittaen. Luonnoksessa ehdotetaan uusia penkkejä, piknik- ja istuskelupaikkoja, jäteastioita sekä infokylttejä. Muutamia tallattuja polkuja parannetaan kevyesti, jotta ne palvelisivat paremmin märkinäkin vuodenaikoina. Laajamittaista valaistusta ei suunnitella jokivarteen luontoarvojen takia. Muutamia nurmialueita ehdotetaan kehitettävän kukkiviksi niityiksi luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi.
Asukkaiden OmaStadi -ehdotus
Idea Mätäjokilaakson uudistamisesta jätettiin OmaStadin, eli osallistuvan budjetoinnin, yhteydessä syksyllä 2020. Tämän jälkeen ehdotusta kehitettiin edelleen kaupungin ja asukkaiden yhteisissä työpajoissa. OmaStadi-äänestyksessä ehdotus sai 1 056 ääntä, joka oli kolmanneksi eniten koko läntisessä suurpiirissä.
Ehdotuksessa toivottiin Mätäjokilaakson uudistamista sekä muun muassa valaistuksen ja penkkien lisäämistä joen varrelle. Ehdotuksen jättäjän ja alueen luontoaktiivin kanssa käydyn maastokävelyn jälkeen ehdotusta muokattiin, jotta alueen luontoarvoja saataisiin huomioitua paremmin.
Asukastilaisuus Kanneltalolla 19. syyskuuta
Kaupunki järjestää aiheesta asukastilaisuuden Kanneltalolla maanantaina 19. syyskuuta klo 18.00–19.30. Asukastilaisuudessa käydään läpi hankkeen lähtökohdat ja aikataulu sekä esitellään suunnitelmaluonnoksia. Tilaisuuden loppupuolella asukkailla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kertoa näkemyksensä suunnittelijoille.
Mätäjokilaakson kaupunkipuisto –hankkeen vaiheita voi seurata Oma Stadi –sivuilla. Sivulla voi myös antaa palautetta puistosuunnitelman luonnoksesta 3.10. saakka.
Asukkaiden kommenttien pohjalta luonnosta kehitetään eteenpäin puistosuunnitelmaksi. Se valmistuu syksyllä 2022 ja etenee päätöksentekoon loppuvuodesta. Rakennustyöt voivat alustavan arvion mukaan alkaa kesällä 2023.
Puistosuunnitelmaluonnokseen pääsee tutustumaan osoitteessa hel.fi/suunnitelmat (kohdassa katu- ja puistosuunnitelmat) tai suoraan tämän linkin kautta (puistosuunnitelmaluonnoksen pdf).
Asukastilaisuus Mätäjokilaakson kaupunkipuisto –hankkeesta
ma 19.9.2022 klo 18.00-19.30
Kanneltalo
Klaneettitie 5, 00420 Helsinki
Kuva: Elina Kataja / Masu Planning