Siirry suoraan sisältöön

Ympäristökasvatuksen uudet kummikoulut tarttuvat arjen ympäristötekoihin

12.08.2021

Ympäristökasvatuksen uudet kummikoulut on valittu. HSY on valinnut hakemusten perusteella yhteensä yksitoista koulua pääkaupunkiseudulta sekä Kirkkonummelta lukuvuoden 2021–2022 kummikouluiksi.  Kummikouluohjelmassa koulut pääsevät harjoittelemaan ympäristötekoja ja tuomaan ne pysyväksi osaksi arkea. 

Tänä vuonna Helsingistä mukana ovat Poikkilaakson ala-asteen, Siltamäen ala-asteen ja Karviaistien koulut, Espoosta Lähderannan, Kirkkojärven ja Auroran koulut, Vantaalta Vierumäen, Seutulan ja Ylästön koulut sekä Kirkkonummelta Kartanonrannan ja Heikkilän koulut.

Ohjelman tavoitteena on auttaa koko koulua omaksumaan ympäristötekoja osaksi arkea. Kummikoulut ovat valinneet kummivuotensa pääteemaksi joko elintärkeän veden tai kestävän kulutuksen ja kiertotalouden.

Kouluvuoden teemoihin liittyvät oppitunnit voidaan toteuttaa lähiopetuksena, etänä tai ulkona. Opetuksessa hyödynnetään myös älylaitteella pelattavia pelejä. Kolmelle eri ikätasolle tehdyt pelit tutustuttavat oppilaat monipuolisten ja hauskojen tehtävien avulla kiertotalouteen ja elintärkeään veteen.

Oppimisen tueksi HSY tarjoaa kummikouluille opetussuunnitelman mukaisia ja monipuolisia oppitunteja ja materiaaleja, koulutusta opettajille sekä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Ympäristökoulu Polun ympäristökasvattajien tuen. Oppitunnit ja materiaalit tukevat koulun kestävän kehityksen suunnitelman toteuttamista.

HSY valitsee kummikouluohjelmaan vuosittain vähintään kymmenen koulua pääkaupunkiseudulta ja Kirkkonummelta. 

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY